Autamme sinua ottamaan kaiken hyödyn irti datasääntelyn tuomista mahdollisuuksista

Missio

Autamme organisaatioita saamaan datasta ja datan käsittelystä kilpailuetua tarjoamalla näille oikeat työkalut tietoisten päätösten tekemiseen.

Dataan, kuten henkilötietoon kohdistuvan sääntelyn oikeaoppinen noudattaminen lisää organisaation luotettavuutta ja mahdollistaa tulevaisuudessa yhä suurempien tietomäärien keräämistä. Asiakkaat luovuttavat tietojaan helpommin sellaisten organisaatioiden käyttöön, joihin he luottavat.

Tarjoamme kattavat ja asiakaskeskeiset tuotteet ja palvelut, joissa huomioidaan nopeasti muuttuva datan käsittelyä koskeva sääntely. Huomioimalla tietosuojan, tekoälysääntelyn sekä esimerkiksi data-asetuksen organisaatiot voivat varmistua siitä, että niiden suorittamat käsittelytoimet ovat kestäviä myös tulevaisuudessa.

Tarinamme

Kaikki sai alkunsa omasta työstämme - tarve monimutkaisten henkilötietojen käsittelytoimien sekä digitaalisten ratkaisujen yksinkertaistamisesta visualisoimalla ne tietovirtakartoilla, jotta liiketoiminta voi tehdä oikeaan tietoon perustuvia päätöksiä. Tarinamme juontaa juurensa vuoteen 2014, jolloin työskentelimme Suomen suurimmissa yrityksissä.

Tuohon aikaan tietosuojan ja tietoturvan hallintaa toteutettiin usein exceleillä ja powerpointeilla. Näillä työkaluilla tietojen kerääminen työntekijöiltä oli kuitenkin haastavaa ja vaadittavan dokumentaation ajantasaisena pitäminen lähes mahdotonta. PrivacyDesignerin idea saikin alkunsa omasta tarpeestamme saada työkalu, joka helpottaisi tiedon keruuta työntekijöiltä, visualisoisi henkilötietojen tietovirtoja ja tunnistaisi riskejä ja vaatimuksia soveltuvasta sääntelystä.

Tänä päivänä meitä tukevat eräät tunnetuimmista tietosuojajuristeista, ja olemme auttaneet lukuisia asiakkaita eri toimialoilla saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme täyden valikoiman erilaisia ominaisuuksia, jotka auttavat organisaatioita tietosuojassa, tietoturvassa, riskienhallinnassa sekä laajemmin datasääntelyn huomioinnissa.

Asiantuntemus

By continuously expanding our expertise and staying up-to-date with the latest legal interpretation practices and developments, we ensure that we deliver the highest quality products and services to our clients.

Kestävä ja vastuullinen datan käsittely

We are committed to promoting sustainable practices that prioritize the responsible management and protection of personal data. By implementing robust security measures, minimizing data collection and retention, and advocating for ethical data usage, we strive to ensure the long-term sustainability of privacy practices that respect individuals' rights and preserve their digital well-being.

Innovaatio

We embrace a culture of innovation that encourages our team members to think outside the box, challenge conventional norms, and explore new possibilities. By encouraging a creative environment, we inspire our team to develop solutions that address complex challenges in a data driven world.

Tiimimme

Ann-Marie Söderholm
Lakiasiainjohtaja, CIPP/eOlen päässyt syvälle eri toimialojen ja toimijoiden tapoihin järjestää datan hallintaan liittyvät vastuut ja käytännöt. Työssäni PrivacyDesignerilla olen auttanut lukuisia organisaatioita kehittämään käytäntöjään vastaamaan kehittyvän datasääntelyn vaatimuksia ja liiketoiminnan tarpeita. Kokemus auttaa löytämään eri tilanteisiin optimaaliset ja käytännönläheiset ratkaisut datasääntelyn ja käsittelytilanteiden monimutkaistuessa. Tavoitteenani on kehittää innovatiivisia ratkaisuja, jotka edistävät organisaatioiden tekoälyvalmiutta ja kestävää digitaalista kasvua.
Heikki Tolvanen
Chief Legal Engineer, CIPP/e, CIPM & FIPHeikki vastaa Chief Legal Engineerinä datanhallinnan optimointiin sekä dataan liittyvien riskien tunnistamiseen tarkoitetun arviointi ja - hallinnointialusta PrivacyDesignerin kehityksestä. Lisäksi Heikki toimii IAPP:n kursseilla CIPP/e-, CIPM-, CIPT- ja AI Governance Professional -sertifikaattien kouluttujana ja on haluttu puhuja eri forumeilla. Konsultointiprojekteissa hän auttaa organisaatioita kartoittamaan ja ymmärtämään datavirtansa ja sitä kautta datasääntely- ja AI-valmiuden saavuttamisessa. Heikillä on perusteellinen ymmärrys datan hallinnan organisoinnista ja johtamisesta, keskeisistä tietosuojakäytännöistä sekä monimutkaiseen tietojen käsittelyyn liittyvistä riskeistä ja keinoista niiden pienentämiseksi. Ennen siirtymistä PrivacyDesignerille, Heikki vastasikahden suuren yrityksen Fortumin ja S-Groupin tietosuojaohjelmien kehityksestä, johtamisesta ja toteutuksesta. “Heikki Tolvanen on erinomainen asiantuntija ja hyvä kouluttaja. Pidän hänen käytännönläheisestä otteestaan vaikeisiinkin teemoihin. Hänellä on näkemystä ja pystyy tuomaan selvästi esille tulkinnalliset epävarmuudet.”
Pekka Lampelto
AI Director, Design Lead, AIGPPitkän linjan tietotyön ja tekoälyn asiantuntija sekä datasääntelyn ammattilainen. Koulutustaustalta KTM; pro gradu tekoälystä ja tietotyön automatisaatiosta. Hallussa CIPP/E-sertifikaatti. Toteuttanut kymmenittäin tietosuojatyökalumme käyttöönottoja ja koulutuksia eri toimialoilla ml. finanssi, energia ja julkinen sektori. Johtanut ISO 27001:n (ISMS) ja ISO 27701:n (PIMS) implementointi- ja sertifiointiprojekteja.
Jane Tolvanen
ToimitusjohtajaOlen koulutukseltani HTM ja minulla on vahva tausta julkiselta sektorilta lainsäädännön toimeenpanohankkeista, uusien toimintamallien pilotoinneista ja jalkauttamisesta. Uskon vakaasti siihen, että datasääntelyn lisääntyessä vastuullinen ja läpinäkyvä datan käsittely tulee vaikuttamaan organisaatioiden kilpailukykyyn merkittävästi. Olemme yhtiönä sitoutuneet edistämään aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä ja jakamaan tietoa koko toimialalla. Haluan omalta osaltani varmistaa, että toimittamamme ohjelmistoratkaisut ja palvelut tarjoavat asiakkaillemme parhaita mahdollisia ratkaisuja monimutkaisiin datasääntelyn haasteisiin.
Tiina Kangas
Business Development Director, CIPP/eOlen työskennellyt yli kaksi vuosikymmentä julkisen sektorin juristitehtävissä ministeriötasolla, tuomioistuinlaitoksessa sekä Brysselissä Euroopan unionin neuvoston palveluksessa ja Suomen pysyvässä EU-edustustossa. Olen toiminut Suomen suurimman työnantajan Helsingin kaupungin tietosuojavastaavana, tutkimusorganisaation tietosuojavastaavana ja työskennellyt lääketieteen datasääntelyn tutkimusjuristina. Olen oikeustieteen maisteri, minulla on varatuomarin arvo ja CIPP/E sertifikaatti.

Varaa maksuton tapaaminen!

Kerromme mielellämme tarkemmin, miten voimme auttaa juuri sinun organisaatiotasi datasääntelyyn liittyvissä haasteissa!
Captcha Code